Download pdf FI

Jaa artikkeli

Palvelukeskus Wäinölä

Vuosikertomus Kuurojen Palvelusäätiö wainola

Kunnon ja toimintakyvyn ylläpito tärkeää

Asukkaat saivat pitkin vuotta nauttia Wäinölän päivätoiminnan idearikkaasta ohjelmasta. Vuoden 2017 aikana kiinnitettiin huomiota myös  Wäinölän iäkkäiden asukkaiden fyysiseen kuntoon ja toimintakykyyn. Suurella osalla asukkaista kuntoa hoidettiin yhdessä ohjaajien avustuksella ulkona kävellen, omalla kuntosalilla kuntoillen sekä portaita kävellen.

Myös asukkaiden turvallisuuteen ja terveelliseen ruokailuun kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota. Lisäksi asukkaille tehtiin ensimmäisen kerran RAI-arvioinnit.

Palvelukeskus Wäinölä

Palvelukeskus Wäinölässä kiinnitettiin vuonna 2017 huomiota iäkkäiden asukkaiden kunnon ja toimintakyvyn ylläpitoon. Jaa Twitterissä

Keväällä ostettiin uusi asunto hissillisestä portaikosta ja huoneistoon siirtyi Wäinölän iäkäs asukas, jolle portaiden nousu tuottaa hankaluuksia. Tukihenkilötoiminta jatkui aktiivisena ja asukkaat pääsivät osallistumaan yksilöllisesti erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Henkilökunnan osalta tavoitteena oli fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen. Ohjaajien vastuualueita selkeytettiin ja pohdittiin työyhteisön yhteisiä käytänteitä. Wäinölän historian 27 vuoden aikana ensimmäinen työntekijä jäi eläkkeelle syyskuussa.

Säätiön juhlavuoden kunniaksi järjestettiin marraskuussa juhlallinen ruokailu. Aamupäivällä päivätoiminnassa käytiin läpi Kuurojen Palvelusäätiön historiaa ja mietittiin toimipisteiden sijainteja ja niiden toimintaa. Juhlalounaalle siirryttiin Rantakylän seurakuntakeskukseen. Juhlapaikka oli koristeltu juhlateemaan sopivin kukin ja lipuin.

Tulevan vuoden tavoitteena on ylläpitää nykyisten ikääntyvien asukkaiden toimintakykyä sekä pyrkiä löytämään uusia asiakkaita. Uusien asiakkaiden osalta toiveita herättää uudistunut Wäinölän neuvottelukunta; neljä uutta jäsentä, jotka toimivat aktiivisesti viittomakielisten parissa Pohjois-Karjalan alueella.

Anja Väänänen

Palvelukeskus WäinöläWäinölän energinen ja ikinuori asukas Anja Väänänen on asunut Wäinölässä kohta 28 vuotta. Parasta asumisessa ovat hänen mielestään Wäinölän muut asukkaat, joista on vuosien varrella tullut hyviä ystäviä. Myös Wäinölän ohjaajien kanssa toiminta on sujuvaa.

Anjalle tärkeitä tapahtumia Wäinölässä ovat erilaiset juhlat, tapahtumat sekä yhteiset peli-illat. Peli-iltoihin osallistuu silloin tällöin myös Wäinölän tukihenkilöitä.

Anja auttaa edelleen ohjaajia muun muassa viikonloppuisin ruoka-aikaan esimerkiksi pöydän kattamisessa, salaatin tekemisessä ja astioiden pois raivaamisessa. Hän tekee myös pikku siivouksia ohjatusti Wäinölän yhteisissä tiloissa.

Anja on sosiaalinen ja ottaa mielellään kontaktia talon muihin asukkaisiin. Hänen toimintakykynsä on säilynyt hyvänä vaikka ikää on tullut lisää. Anja käy säännöllisesti Wäinölän kuntosalilla sekä ohjatusti tekee kävelylenkkejä.

Anja käy myös maanantaisin ja tiistaisin päivätoimintakeskus Satelliitissa, jonne hänelle on varattu viittomakielen tulkki. Satelliitissa hän tekee erilaisia kädentöitä. Anja on todella taitava käsitöissä ja kotonaan hänellä onkin useita kauniita itsetehtyjä kanavatöitä.

Maaseudulla siskon luona Anja vierailee säännöllisesti viikonloppuisin ja juhlapyhien aikaan. Yhteydenpito siskoon onkin todella tärkeää, ja hänen kanssaan Anja pääsee silloin tällöin myös matkoille ulkomaille.

Wäinölä lukuina

  • Asukkaita 9
  • Päivätoiminnan asiakkaita 5
  • Kotiin annettavat palvelut 4
  • Käyttöpäivät 3184
  • Henkilöstö 4
  • Vuosimenot 381 617 euroa