Download pdf FI

Jaa artikkeli

Juniori

Juniori-ohjelma tarjoaa viittomakieltä ja vertaistukea

Juniori-ohjelmaan voivat osallistua kaikki viittomakommunikaatiota tarvitsevat lapset, perheet ja läheiset. Ohjelmassa lapsi ja koko perhe saavat varhaista viittomakommunikaatio-opetusta sekä kontakteja muihin viittomakieltä käyttäviin. Tarjolla on tietoa kuurojen yhteisöstä ja kulttuurista sekä mahdollisuuksia käyttää ja kehittää viittomakielen taitoaan. Tärkeää on myös tapaamisissa saatava vertaistuki.

Vuonna 2017 Juniori-ohjelman kursseille osallistui 52 perhettä, joissa oli 55 viittovaa lasta. Yhteensä kursseille osallistui 85 aikuista ja 110 lasta.

Juniori-ohjelmassa lapsi ja koko perhe saavat varhaista viittomakommunikaatio-opetusta sekä kontakteja muihin viittomakieltä käyttäviin. Jaa Twitterissä

Kaiken kaikkiaan järjestettiin seitsemän erimuotoista viittomakielen kurssia, joista kesäkuinen viiden päivän intensiivikurssi keräsi eniten osallistujia. Korpilahden Alkio-opistolla kokoontui 30 perhettä, joissa oli yhteensä 65 lasta. Opetuksen ja leikin lisäksi kurssilla järjestettiin perinteinen perheiden kisailuilta. Pienempien lasten iloksi pihalla oli pomppulinna. Isovanhemmilla oli oma ryhmänsä, johon osallistui 10 isovanhempaa.

Koko vuoden aikana yhteensä 195 kurssilaista sai viittomakielenopetusta 412 tuntia.
Juniori-ohjelma saavutti hyvin tavoitteensa. Vanhemmat kokevat saavansa laadukasta opetusta (keskiarvo 4,78, asteikolla 1-5), ja he arvioivat viittomakielen taitonsa kehittyneen kursseilla (4,62). Perheet saivat tukea kommunikaatioon ja lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Ohjelman opettajat opettivat viikoittain 22 eri lasta joko kotona tai päiväkodissa.
Juniori-ohjelma oli tiiviisti mukana viittomakielialan lapsi- ja perhetyön järjestöjen Sateenvarjo-verkoston toiminnassa järjestämässä muun muassa lastenohjaajakoulutusta. Verkoston perheiden yhteistä pikkujoulua vietettiin joulukuun alussa Auriksessa, jossa paikalla oli reilut 100 juhlijaa.

Olimme myös mukana alan messuilla ja tapahtumissa esittelemässä toimintaa. Juniori-ohjelman viittomakielen opettajat Maritta Tarvonen-Jarva ja Mika Hakkarainen osallistuivat 8.–10.11. World Federation of the Deaf eli WDF:n kolmanteen kansainväliseen konferenssiin Budapestissa. Tapahtumassa oli noin 700 osallistujaa.